|
|
|||
|
07.04.2009 - 13:37
Kylien kansainvälistymispolku -hankkeen vetäjät: Pyhäjärviseutu ry:n Elina Haavisto (vas.) ja Ravakan Annamaria Isotalo oikealla.
Kylien kansainvälistymispolku -hankkeen toimenpiteisiin kuuluu muun muassa:
Pyhäjärviseudun ja Ravakan alueen kylissä on monin paikoin hyvin aktiivista ja edistynyttä kylätoimintaa, ja monet kylät ovat kunnostautuneet erityisesti jonkin tietyn teeman osalta. Molemmat toimintaryhmät pitävät alueidensa kansainvälistymistä hyvin tärkeänä. Kylien kansainvälistymishankkeen tavoitteena on innostaa kyliä kansainvälisyyteen ja löytää kylille ja alueen yhdistyksille eurooppalaisten toimintaryhmien alueilta yhteistyökumppaneita, joiden kanssa kansainvälisiä yhteistoimenpiteitä voitaisiin toteuttaa.
Käytännössä hanketta toteutetaan kartoittamalla kylien ja yhdistysten toimenpide-ehdotuksia kansainväliseksi toiminnaksi ja autetaan toimijoita työstämään ideoita eteenpäin. Toimintaryhmien eurooppalaisen verkoston kautta alueen toimijoille etsitään kansainvälisiä kumppaneita, jotka olisivat kiinnostuneita yhteisistä toimenpiteistä. Potentiaalisten kumppanien alueille voidaan Kansainvälistymispolku hankkeen puitteissa järjestää tutustumis- ja neuvottelumatkoja, jolloin kylien ja yhdistysten edustajat pääsevät paikan päälle keskustelemaan yhteistyömahdollisuuksista. Luonteva kohde yhteistyölle on Itämeren alue, mutta kumppaneita voidaan etsiä kaikilta niiltä eurooppalaisilta maaseutualueilta, joilla toimii Leader-toimintaryhmä.
Hankkeen tavoitteena on uusien kansainvälisten kontaktien syntyminen, kansainvälisen yhteistyön synnyttäminen toimijoiden välille ja uusien toimijoiden aktivoituminen mukaan kylä- ja yhdistystoimintaan. Hanke lisää myös toimintaryhmien yhteistoimintaa ja verkottumista: kyseessä on Ravakan ja Pyhäjärviseudun ensimmäinen yhteishanke. Hankkeen tuloksia voidaan arvioida syntyneiden kansainvälisten kontaktien määrällä, uusien yhteistyömuotojen määrällä sekä aktivoitujen kylätoimijoiden määrällä.
Hanke käynnistyy molempien toimintaryhmien alueilla huhtikuussa järjestettävillä infotilaisuuksilla, joissa kartoitetaan yhdistysten ideoita kansainväliseen toimintaan, esitellään toteutettuja kansainvälisiä hankkeita ja keskustellaan yhdistysten kansainvälistymismahdollisuuksista. Ensimmäiset tilaisuudet järjestetään 8.4. Raumalla (Kollan Kalliopirtti), 15.4. Eurassa (Euran virastotalon käräjäsali) ja 16.4. Uudessakaupungissa.
Kylien kansainvälistymispolku –hanketta toteutetaan ajalla 2.3.2009 – 30.6.2011 osana Kolmen Ajan Rannikon kehittämisohjelmaa ja Pyhäjärviseudun Leader-ohjelmaa. Hankkeen vastuullinen toteuttaja on Maaseudun Kehittämisyhdistys Ravakka ry. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 143 340 €, mistä Leader-tuen osuus on 129 000 €.
|
Kirjoittaja
Satasilta on Satakunnan maaseutuohjelman tiedotuslehti/blogi. Satasilta yhdistää Satakunnan maaseututoimijat; viisi Leader-toimintaryhmää; Viimeisimmät kirjoitukset
Päätoimittaja
Satakunnan maaseutuohjelman tiedottaja Titta Strömberg |
||