Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
11.05.2009 - 11:18

Kaaron Kyläyhdistys ry / Virkistysalueen laajentaminen Yhdistys omistaa rantamökin, jota käytetään ympärivuotisesti kylätalona ja tilaisuuksien sekä kokousten pitopaikkana. Hankkeen tarkoituksena on monipuolistaa ranta-alueen käyttöä lisäämällä erilaisia aktiviteettimahdollisuuksia kylän asukkaille ja muille rannan käyttäjille. Rannasta kehitetään yhteinen harrastuspaikka, jossa viihtyvät lapset ja aikuiset.

Vehmaan kunta / Vehmaan toiminta-aukio

Keskeisellä paikalla Vinkkilän taajamassa olevalle kiinteistölle tehdään toiminta-aukio ja sitä palveleva paikoitusalue. Lisäksi kiinteistöllä oleva vanha kaupan varastorakennus peruskorjataan ulkoasultaan siistiin kuntoon ja ideoidaan rakennukselle uusia toimintamuotoja. Rakennusta laajennetaan rakentamalla esiintymislava, joka toimii erilaisten tapahtumien toiminnallisena keskipisteenä.

Hankkeen kohderyhmänä ja samalla hyödynsaajana ovat kuntalaiset ja kesäasukkaat sekä paikalliset ja ulkopaikkakuntalaiset toimijat ja yhdistykset, jotka voivat järjestää tapahtumia ja toimintaa alueella.

Uudella toiminta-alueella saadaan lisää vireyttä paikalliseen kyläkeskukseen.

Yleishyödyllisten hankkeiden julkinen tuki on yhteensä 59563,00 euroa.

Lisäksi hyväksyttiin yksi yritysten investointituki, joka lisää meren hyväksikäyttöä ja palveluja matkailijoille.

Yksi hanketukihakemus hylättiin.

Kirjoittaja

Satasilta on Satakunnan maaseutuohjelman tiedotuslehti/blogi. Satasilta yhdistää Satakunnan maaseututoimijat; viisi Leader-toimintaryhmää;
Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry,
Joutsentenreitti ry,
Karhuseutu ry,
Pyhäjärviseutu ry ja
Ravakka ry),
Satakuntaliiton kyläasiamiehen,
Satakylät ry:n sekä Satakunnan ELY-keskuksen.  

Päätoimittaja

Satakunnan maaseutuohjelman tiedottaja Titta Strömberg
titta.stromberg@pyhajarviseutu.net