|
|
|||
|
14.07.2009 - 08:59
Decazevillesta kotoisin oleva Marie-Charlotte Martiny työskentelee Karhuseudulla harjoittelijana kahden kuukauden ajan. - Opiskelemme koulussa Leaderiä, ja olemme myös tehneet opintomatkan Brysseliin tutustumaan EU-rahoituksiin, Marie-Charlotte kertoo.
- Ihmiset ovat ihania. Ruoka on erilaista ja siihen on ollut totuttelemista, kuten myös valoisiin öihin. Kala täällä on tosi hyvää, kuten myös kakko ja salmiakki. On ollut hienoa huomata, kuinka Pori elää viikonloppuisin. Olen kokeillut myös purjehdusta, jousiammuntaa ja vesijuoksua sekä ottanut osaa paikallisiin tapahtumiin, kuten Yyteri-Beach –tapahtumaan ja RMJ:een, kertoo Marie-Charlotte ajatuksiaan Suomesta ja Porista.
Marie-Charlotten työtehtävät ovat painottuneet yhteydenpitoon ranskalaisiin toimintaryhmiin sekä yhteistyömahdollisuuksien kartoittamiseen sekä kulttuurin välittämiseen puolin ja toisin. Yhteistyöteemoiksi on valikoitunut katuteatteri, hampun jalostaminen ja käyttömahdollisuudet, paikallisten tuotteiden jalostaminen, perinteisten soittimien ja musiikkityylien uudistaminen nykymusiikkiin, posliini sekä turismi joen ympärillä –matkailupakettien rakentaminen. Kahdelta eri ranskalaiselta toimintaryhmältä on tullut myös toiveita metsäelinkeinoon liittyvistä yhteistyömahdollisuuksista. - Kaikkien Karhuseudun alueeseen kuuluvien kansainvälisestä yhteistyöstä kiinnostuneiden kannattaa siis ottaa yhteyttä minuun, kertoo Jaana Mälkki. |
Kirjoittaja
Satasilta on Satakunnan maaseutuohjelman tiedotuslehti/blogi. Satasilta yhdistää Satakunnan maaseututoimijat; viisi Leader-toimintaryhmää; Viimeisimmät kirjoitukset
Päätoimittaja
Satakunnan maaseutuohjelman tiedottaja Titta Strömberg |
||