Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
19.10.2009 - 09:46
Ahvenanmaan väestö on Kansaneläkelaitoksen vertailuissa selvästi terveempää kuin muualla maassa - siitä huolimatta että se on iäkästä. Keväällä edesmenneen tutkimusprofessori Timo Klaukan mukaan ruotsinkielisen väestömme terveys ja hyvinvointi on kulttuurikysymys ja pohjautuu voimakkaaseen yhteisöllisyyteen.
 
Lounais-Suomen Leader-kehittämisyhdistysten hankevetäjät tutustuivat ahvenanmaalaiseen yhteisöllisyyteen 9.-10.10. Bussilastillisessa paikalliskehittäjiä oli myös vahvaa suomenkielistä yhteisöosaamista sillä mukana olivat mm. yhteisöteatteri (Romulan Taiteellinen Teatteri RTT), yhteisöradio (Kyrösradio) ja yhteisö-TV (Karhuseutu-TV ja Satakunnan Elävän Kuvan keskus).
 
Brändön saariryhmällä Kustavin ja Ahvenanmaan pääsaaren välillä kehittäjät tutustuivat kunnanjohtaja John Wreden johdolla kunta- ja osuuskuntavetoiseen valokuituyhteyksien rakentamiseen. Tjudön viinitilalla Finnströmissä valmistettiin kielletystä hedelmästä omenasta pitkää elämää edistäviä juomia. Getan Havsviddenissä toiminnanjohtaja Disa Öhman esitteli tuoreen Ahvenanmaan Leader-yhdistyksen toimintaa. Yhdistyksen julkinen rahoitus kuluvalle EU-rahoituskaudelle on 1,6 miljoonaa euroa. Ahvenanmaan työttömyysaste on kaksi prosenttia, joten uusien työpaikkojen luominen ei ole yhdistyksen päätavoitteita. Sen sijaan ympäristönsuojelua ja -tietoisuutta sekä Ahvenanmaalle muuttoa halutaan edistää.
 
Ahvenanmaan retken johtopäätöksenä todettiin, että yhdessä on kivempaa. RTT:n vetämä osallistuvan draaman koulutus antoi osallistujille myös uusia eväitä omien yhteisöjensä kehittämiseen.
 
Kirjoittaja

Satasilta on Satakunnan maaseutuohjelman tiedotuslehti/blogi. Satasilta yhdistää Satakunnan maaseututoimijat; viisi Leader-toimintaryhmää;
Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry,
Joutsentenreitti ry,
Karhuseutu ry,
Pyhäjärviseutu ry ja
Ravakka ry),
Satakuntaliiton kyläasiamiehen,
Satakylät ry:n sekä Satakunnan ELY-keskuksen.  

Päätoimittaja

Satakunnan maaseutuohjelman tiedottaja Titta Strömberg
titta.stromberg@pyhajarviseutu.net