Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
22.02.2010 - 13:30
SataKylien hallinnoiman Jatkis-koulutushankkeen tiimoilta tehtiin helmikuun puolivälissä opintomatka Salon seudulle. Mukana matkalla oli kylätoimijoita eri puolilta Satakuntaa.
 
-          Opintomatka tehtiin, koska haluttiin tutustua siihen, miten Salon kylät ovat selviytyneet kuntaliitoksesta. Erityisesti haluttiin tutustua aluelautakuntatyöhön, kertoo SataKylien kyläasiamies Sanna Paala.
 
Salossa viisi aluetoimikuntaa
 
Salossa kymmenen kuntaa yhdistyi vuoden 2009 alussa. Yhdistymissopimuksen mukaisesti suoraan uuden Salon kaupunginhallituksen alla toimivat vuosina 2009 - 2012 viisi aluetoimikuntaa asukkaiden, yhdistysten ja muiden paikallisten toimijoiden yhdyslinkkinä uuden Salon hallintoon päin. Uusi Salo jäsentyy liikenteellisesti viiden pääliikenneväylän mukaan ja aluetoimikunnat muodostettiin näiden viiden sektorin avulla.

Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko kertoo Salon yhdistymisasioista.
 
Aluetoimikuntien tehtävänä on valmistella omaa aluettaan koskevia esityksiä ja aloitteita, joilla edistetään uuden kaupungin rakentamista sekä koko alueen vetovoimaisuutta. Aluetoimikuntatyön keskeisenä tavoitteena on kuntalaisten aktivoiminen mukaan uuden kunnan strategiatyöhön.

Aluetoimikuntien jäsenet valitsi uuden Salon kaupunginhallitus vanhojen kunnanhallitusten ja kaupunginhallituksen esittämistä ei poliittisista ehdokkaista. Aluetoimikuntiin valittiin yhdeksän jäsentä ja kullekin henkilökohtainen varajäsen. Jäseniä valittaessa otettiin huomioon myös tasa-arvolain vaatimus sekä alueellinen tasapaino.

Sopimuksellisuutta kuntasektorilla ja aktiviista kylätoimintaa

Yhtenä kohteena matkan aikana oli Somero. Matkaan osallistuneet kävivät kuulemassa, kuinka Someron Liikunta ry on jo 14 vuoden ajan hoitanut menestyksellisesti ja taloudellisesti pääosan Someron keskeisistä liikuntapaikoista ja -palveluista.  Liikunta ry:n toteuttamalla toimintamallilla somerolainen liikuntatoimi hoidetaan merkittävästi edullisemmin kuin maassa keskimäärin ja liikuntapaikkojen käyttö urheiluseuroille on pääosin maksutonta.


Matkalle osallistuneet satakuntalaiset kylätoimijat yhteiskuvassa
yöpymispaikassa Ystävyyden majatalossa.
 
Kylätoiminnasta käytiin kuulemassa kahdessa eri kylässä. Toinen kylistä oli Varsinais-Suomen Vuoden maakuntakylä Someron Häntälä ja toinen kilpailussa hyvin myös pärjännyt Teijon ruukkikylä.
 
- Matka oli hyvin onnistunut ja antoisa. Uskon, että osallistuneet kylätoimijat saivat kattavasti tietoa sekä Salon kaupungin hallinnon organisoimisesta että perinteisestä kylätoiminnasta ruohonjuuritason kannalta, toteaa Sanna.

 

Kategoria: SataKylät ry
Kirjoittaja

Satasilta on Satakunnan maaseutuohjelman tiedotuslehti/blogi. Satasilta yhdistää Satakunnan maaseututoimijat; viisi Leader-toimintaryhmää;
Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry,
Joutsentenreitti ry,
Karhuseutu ry,
Pyhäjärviseutu ry ja
Ravakka ry),
Satakuntaliiton kyläasiamiehen,
Satakylät ry:n sekä Satakunnan ELY-keskuksen.  

Päätoimittaja

Satakunnan maaseutuohjelman tiedottaja Titta Strömberg
titta.stromberg@pyhajarviseutu.net