Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
17.08.2010 - 16:32


Jaaran kylätalon pihamaa keräsi runsaasti väkeä juhlistamaan maakunnalista kyläpäivää.

Viime vuoden maakuntakylässä, Kiikoisten Jaarassa, vietettiin maakunnallista kyläpäivää 14.8.2010. Kylätalolle oli kertynyt runsaasti väkeä nauttimaan päivästä. Kyläpäivien ohjelma oli monipuolinen. Ennen varsinaista ohjelman alkua ulkona oli Myötätuulen viestin vastaanotto, jossa viestiläiset jättivät tervehdyksensä sekä Kiikoisten kunnanjohtajalle että Satakuntaliitolle.


Pukinsarven Tröötöttäjät viihdyttämässä yleisöä.

Juontajana itse tilaisuudessa toimi Aulikki Lehtinen, joka luotsasi kunniakkaasti ohjelmiston läpi.  Pukinsarven Tröötöttäjät viihdytti yleisöä musisoinnilla. Juhlapuheen piti  kunnanjohtaja Tapio Rautava. Lisäksi vuoden 2009 Satakunnan Lasten kansanlaulukilpailun voittaja Sauli Supponen lauloi ja Timo Ylinokari, Maire Ylinokari sekä Matti Valtteri Lehtinen pitivät Kiikoislaisen murrekoulun. Heikki Knuutila lausui paikallisten runoilijoiden runoja. Näiden esiintyjien lisäksi puheenvuorot käytti SataKylät ry:n puheenjohtaja Matti Rehula ja Satakuntaliitosta maakuntajohtaja Pertti Rajala. Lopuksi tämän vuoden Maakuntakylälle, Porin Ahlaisille luovutettiiin 3400 euron rahapalkinto.

Palkitut jaaralaiset kyläaktiivit yhteispotretissa.
Tilaisuudessa palkittiin Suomen Kylätoiminta ry:n ansiomerkeillä aktiivisia jaaralaisia kylätoimijoita. Kultainen ansiomerkki myönnettiin Hannu Tuomolalle ja Arja Tuomolalle, hopeinen ansiomerkki Leena Järvenpäälle, Seppo Rintalalle, Aulis Koskelle ja Paavo Jaakolalle sekä pronssinen ansiomerkki Mauri Kankaanpäälle.
Lisäksi muistettiin pöytästandaareilla Matti Leppäniemeä,  Veikko Isonokaria, Seppo Honkasta, Terttu Pelttaria, Marja-Riitta Laihista, Anne Pärssistä, Maire Rintalaa ja  Eero Ala- Hongistoa.

Úlkoteltassa Kiikoisten Soittokunta viihdytti musiikillaan.
Itse juhlatilaisuuden jälkeen Kiikoisten Soittokunta esiintyi pihalla ja paikalliset yrittäjät pitivät työnäytöksiä ja myivät tuotteitaan. Kylän miesten opastuksella pääsi tutustumaan myös riukuaidan rakentamisen saloihin. Vierailevat kyläläiset, ahlaislaiset, esittivät näytelmän pätkän ja toivottivat kaikki tervetulleiksi ensi vuonna Porin Ahlaisissa pidettäville maakuntakyläpäiville.


Riukuaitaa kasataan paikallisten voimin.


Ahlaislaiset esittivät Torilla-näytöksen.

24.05.2010 - 14:17


Ahlaisissa tuomaristo pääsi kirkkoveneen kyytiin.

Voittajakylässä, Porin Ahlaisissa, kylän yhteishengessä ja yhdessä tekemisessä on tapahtunut huima nousu kymmenen vuoden sisällä. Ahlaisissa on rakennettu päämäärätietoisesti yhteistyötä kaupungin kanssa. Lisäksi kylällä on valtavasti tapahtumia ja paljon toimintaa eri-ikäisille. Kylällä on toimivat palvelut ja kesäasukkaat on otettu huomioon. Kylässä on panostettu maisemanhoitoon ja suunnitteluun sekä toteutettu lukuisa joukko erilaisia hankkeita.
Kilpailu oli hyvin tasaväkinen. Päätöstä jouduttiin puntaroimaan tarkkaan ja pohtimaan kunkin kylän erityispiirteitä. Kylät ovat keskenään hyvin erilaisia. Jotta kyliä kohdeltaisiin tasapuolisesti, tuomaristo ei voinut tarkastella kyliä yksinkertaisesti samoilla mittareilla, vaan tuomariston piti huomioida kylien vahvuudet jokaisen kohdalla erikseen.
-          Maakuntakyläkilpailun tiimoilta oli mielenkiintoista kiertää hyvin erilaisia kyliä eri puolilla Satakuntaa. Oli hienoa päästä tutustumaan kyliin ja niiden toimintaan. Voittajakylästä paistoi positiivisuus, hyvä yhteishenki sekä ilo ja ylpeys omasta asuinpaikasta, kertoo tuomariston puheenjohtaja Susanna Ruponen.
Tuomaristoon kuuluivat Susanna Ruponen ja Viveka Lanne Satakuntaliitosta, Matti Rehula ja Sanna Paala SataKylät ry:stä sekä viime vuoden voittajakylän edustaja, Maire Rintala Kiikoisten Jaarasta. Voittajakylä Ahlainen palkitaan 3400 eurolla maakunnallisilla kyläpäivillä Jaarassa 14.elokuuta.

 

Vuoden maakuntakylä valittiin Satakunnassa 16. kerran. Tänä vuonna raati kiersi yhden päivän aikana viisi kylää eri puolilta Satakuntaa. Kylät olivat Kukonharja Huittisissa, Kauvatsa Kokemäellä, Tykköö Jämijärvellä, Alahonkajoki Kankaanpäässä ja Ahlainen Porissa.

17.02.2010 - 14:16

SataKylien ja Satakuntaliiton yhdessä järjestämä vuoden maakuntakyläkilpailu on jälleen käynnistynyt. Edellisvuosien tavoin vuoden kylä-kilpailuun voi osallistua täyttämällä hakulomakkeen ja palauttamalla sen SataKylät ry:n hallitukselle 31.3. mennessä. Karsintakierrosten jälkeen vuoden maakuntakylä julkistetaan Satakuntaliiton maakuntavaltuuston kokouspäivänä 7.6.2010 ja palkitaan maakunnallisilla kyläpäivillä viime vuoden voittajakylässä Kiikoisten Jaarassa 14.8.2010. Voittajakylälle on luvassa mukava 3 400 euron rahapalkinto.

Maakuntakylä kilpailun voittaja osallistuu myös Suomen kylätoiminta ry:n (SYTY) järjestämään valtakunnalliseen kilpailuun.

Tuomaristoon kuuluu yksi edustaja edellisen vuoden voittajakylästä, kaksi edustajaa Satakuntaliitosta ja SataKylät ry:stä.

Satakunnassa on valittu vuoden kylä neljätoista kertaa. Maakuntakylän valinta on tuonut kylien kehittämistyötä positiivisesti yleiseen tietouteen ja kannustanut kyliä jatkamaan arvokasta omaehtoista kehittämistyötä sekä nostanut kylän yhteishenkeä. Voittaneet kylät ovat saaneet palkinnon myötä runsaasti myönteistä julkisuutta.

 Maakuntakyliä ovat olleet: 

1994       Karvian Kantti                                             
1995       Köyliön Vuorenmaa                                   
1997     Kokemäen Korkeaoja    
1998     Siikaisten Leväsjoki                                   
1999     Huittisten Suttila                                        
2000     Kullaan Palus                                              
2001     Kullaan Leineperi                                       
2002        Punkalaitumen Vanttila                            
2003        Köyliön Kankaanpää
2004     Säkylän Iso-Vimma                                    
2005        Ulvilan Kaasmarkku     
2006        Kiukaisten Panelia
2007        Harjavallan Hiirijärvi   
2008        Kankaanpään Venesjärvi                          
2009        Kiikoisten Jaara

10.08.2009 - 13:44

Keväällä aloitetun maakuntakyläkisan tulokset julkistettiin lauantaina 8.8. Maakunnallisilla kyläpäivillä Kankaanpään Venesjärvellä. Maakunnallisen kyläpäivän järjestelyistä vastasivat SataKylät ry ja viime vuoden voittajakylä Venesjärvi.

Venesjärven tanssilavalle oli kertynyt runsaasti väkeä nauttimaan Maakunnallisista kyläpäivistä sekä kuuntelemaan, mikä on Vuoden maakuntakylä 2009. Kyläpäivien ohjelma oli monipuolinen. Esko Myllymäki viihdytti yleisöä sahansoitollaan ja Kansalaisopiston viihdekuoro Tauno Wrangin ohjaamana laulullaan. Lisäksi Matti Palokangas kertoi pian julkaistavasta Venesjärven historiikistä. Puheenvuorot piti Pirjo Kotiranta Satakylät ry:stä, Sari Uoti Satakuntaliitosta, Vuoden 2008 Tiennäyttäjä Silja Saveljeff sekä Venesjärven kyläyhdistyksen viime vuoden puheenjohtaja Susanna Latvajärvi. Juontaja tilaisuudessa toimi Raimo Junnila.

Tilaisuudessa palkittiin Suomen Kylätoiminta ry:n ansiomerkeillä aktiivisia venesjärveläisiä kylätoimijoita. Pronssinen ansiomerkki myönnettiin Aarne Kootalle ja Olli Isoviitalle sekä hopeinen ansiomerkki Susanna Latvajärvelle ja Arno Koskelalle. Virallisen osuuden jälkeen alkoi ilmaiset kylätanssit, jossa orkesterina toimi Soikan Pelimannit.

Venesjärven tanssilavan pihapiirissä oli runsaasti myynnissä paikallisia käsityötuotteita. Tarjolla oli muun muassa nokipannukahvia ja muurinpohjalettuja. Tapahtuman kruunasi erittäin kaunis kesäilma.

Kiikoisten Jaarassa tarjolla aktiviteetteja kaiken ikäisille


Jaaralaiset kylätoimijat sekä Vuoden 2009 Maakuntakyläpalkinnon jakajat Pirjo Kotiranta (vas.) ja Sari Uoti (toinen vasemmalta).

Vuoden 2009 Maakuntakylä Jaara on reilun kahden sadan asukkaan kylä Kiikoisissa. Tuomariston mielestä Jaaran vahvuuksia oli ennen kaikkea perinteinen kylätoiminta, jossa otettiin huomioon eri-ikäiset kylän asukkaat. Lapsille oli rakennettu leikkikenttä ja nuorisolle oli ”nuokkari”, jossa voi harjoitella erilaisia kädentaitoja. Vuoden mittaan kylässä järjestettiin monenlaisia tapahtumia, kyläraitti pidettiin siistinä ja kulttuurihistoriaa vaalittiin muun muassa pitämällä työnäytöksiä vanhoista työtavoista. Toiminta oli suunnitelmallista ja avointa, mukaan pyrittiin saamaan niin kesäasukkaat kuin muiden kylien asukkaatkin.

Voittajakylä osallistuu myös Suomen kylätoiminta ry:n järjestämään valtakunnalliseen kyläkisaan.  Satakuntaliitto palkitsee maakuntakylän syksyn maakuntavaltuuston kokouksessaan 3 400 eurolla.

Tuomariston kiertämät kylät olivat Kukonharja Huittisista, Kauvatsa Kokemäeltä, Kiikoisten Jaara, Korvaluoma-Karhusaari Kankaanpäästä, Ämmälä Karviasta ja Porin Ahlainen.

Tuomaristoon kuuluivat Hanna Marva (pj) Satakuntaliitosta, Pirjo Kotiranta ja Antti Tanner SataKylät ry:stä sekä Minna Mikkola viime vuoden voittajakylästä Venesjärveltä. Tuomariston sihteerinä toimi Satakuntaliiton kyläasiamies Sari Uoti. 

27.07.2009 - 22:13

Keväällä aloitetun maakuntakylän haun tulokset julkistetaan  8.8. maakunnallisilla kyläpäivillä Kankaanpään Venesjärvellä kello 17 alkavassa juhlassa.

Tuomariston kiertämät kylät olivat Kukonharja Huittisista, Kauvatsa Kokemäeltä, Kiikoisten Jaara, Korvaluoma-Karhusaari Kankaanpäästä, Ämmälä Karviasta ja Porin Ahlainen.

Tuomaristoon kuuluivat Hanna Marva (pj) Satakuntaliitosta, Pirjo Kotiranta ja Antti Tanner SataKylät ry:stä sekä Minna Mikkola viime vuoden voittajakylästä Venesjärveltä. Tuomariston sihteerinä toimi Satakuntaliiton kyläasiamies Sari Uoti. 

Maakuntakyläpäivien ohjelma:

  • Satakuntaliitto julkistaa vuoden 2009 Maakuntakylän

  • Ansiomerkkien jako

  • Juhlapuheita

  • Musiikkiesityksiä

  • Kahvio, makkaraa, B-oik.

  • Markkinatori, jossa myynnissä paikallisia tuotteita 

  • Venesjärveläiset yhdistykset esittelevät toimintaansa

  • tanssit Rantalavalla klo:19.00 alkaen, tanssittajana Soikan Pelimannit

Ilmainen sisäänpääsy! Tervetuloa!

04.05.2009 - 12:40

 

-   Olen toiminut Satakuntaliiton kyläasiamiehenä vuodesta 2004 ja aloitin 1.3.2009 ProAgrian yritysneuvojana Eurassa. Syksyyn asti teen molempia töitä osa-aikaisesti, mutta siirryn kokoaikaiseksi yritysneuvojaksi elokuun alusta, Sari kertoo.

Toimipaikkana on Eurassa entinen virastotalossa osoitteessa Satakunnankatu 12 eli samassa osoitteessa kuin Pyhäjärviseutu ry, Euran kunnan elinkeinotoimi ja Rauman Seudun Kehityksen Euran toimipiste. Työalueena Sarilla on lähinnä Rauman seutu, mutta tarvittaessa koko Satakunta, eikä maakuntarajakaan ole esteenä toiminnalle. Muita yritysneuvojia ProAgrialla ovat Anne Heikintalo ja Tuuli Suominen.

 Sarin työnkuvana on maaseudulla toimivien alle 10 henkilöä työllistävien yritysten neuvonta. Meneillään oleva MASVA –hanke mahdollistaa alkuun yhden päivän maksuttoman palvelun ja maksullisena palveluna on niin liiketoimintasuunnitelmien ja rahoituslaskelmien tekoa kuin lomakkeiden täyttöä.

 Ota yhteyttä Sariin!
sari.uoti@proagria.fi
p. 050 552 1626

 

Kategoria: Satakuntaliitto
23.03.2009 - 16:34

Satakunnan maaseututoimijoita kokoontui Pettu-Eerikin Hovissa Satakuntaliiton kyläasiamies Sari Uotin johdolla maanantaina 23.4. pohtimaan Satakunnan maaseudun toimijakentän asioita. Satakunnan maaseututoimijat ovat kokoontuneet vuodesta 2007 lähtien kaksi-kolme kertaa vuosittain. Mukana on ollut toimijoita muun muassa toimintaryhmistä. SataKylista, ProAgriasta, Te-keskuksesta, Satakuntaliitosta, MTK:sta, 4H:sta, NSL:sta ja elinkeinoyhtiöstä.

Kategoriat: Yhteiset , Satakuntaliitto
23.03.2009 - 16:04

Rakennus- ja vapaa-aikamessut olivat kylille oiva tapa markkinoida kotikyläänsä messuvieraille.

Porin rakennus- ja vapaa-aikamessut pidettiin 21.-22.3.2009 Karhuhallissa. Satakuntaliiton osastolla oli molempina päivinä runsaasti kyliä esittelemässä tontti- ja asuntotarjontaansa. Muun muassa Korkeaojen kylää, Ulvilan kyliä, Venesjärveä ja Veneskoskea sekä Ahlaisia tehtiin tutuiksi messuvieraille kyläläisten omasta toimesta.  

Kategoriat: Yhteiset , Satakuntaliitto
Kirjoittaja

Satasilta on Satakunnan maaseutuohjelman tiedotuslehti/blogi. Satasilta yhdistää Satakunnan maaseututoimijat; viisi Leader-toimintaryhmää;
Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry,
Joutsentenreitti ry,
Karhuseutu ry,
Pyhäjärviseutu ry ja
Ravakka ry),
Satakuntaliiton kyläasiamiehen,
Satakylät ry:n sekä Satakunnan ELY-keskuksen.  

Päätoimittaja

Satakunnan maaseutuohjelman tiedottaja Titta Strömberg
titta.stromberg@pyhajarviseutu.net