Ravakan puheenjohtaja Mirja Kotiranta (vas.) valmistelemassa hallituksen kokousta Ravakan toiminnanjohtaja Maritta Lindqvistin kanssa.

Ravakan uudeksi puheenjohtajaksi lokakuun lopulla valittiin raumalainen Mirja Kotiranta. Mirja on syntyisin Pohjois-Karjalasta, Kiteeltä.  Satakuntaan Mirja kotiutui aikanaan töiden mukana, kun hän sai työpaikan Rauman maalaiskunnan maataloussihteerinä. Kun Rauman maalaiskunta sitten liittyi Rauman kaupunkiin, vaihtui Mirjankin työnantajaksi Rauman kaupunki.  Tämän vuoden alusta hän palasi jälleen kaupungin palvelukseen suunnittelusihteeriksi oltuaan välissä viisi vuotta Rauman Seudun Kehitys Oy:n palveluksessa.    

Rauman keskustassa asuva Mirja tuli mukaan toimintaryhmätyöhön vuonna 2000. Hän toimi hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajanakin vuoteen 2007 asti. Tämän jälkeen oli vuoden lepo ja paluu toimintaryhmän hallitukseen , ­tällä kertaa puheenjohtajaksi.

-     En olisi mukana toimintaryhmätyössä, ellen uskoisi siihen, että tällä tavalla on mahdollista saada jotain aikaiseksi ja vaikuttaa. Leader-metodi tuntuu välillä hitaalta, mutta se on hyvä ja demokraattinen tapa ajaa kylien ja maaseudun asioita.  Aina toki löytyy tarvetta kehittämiseen. Eritoten tulisi saada lisää ihmisiä innostumaan sekä lähtemään mukaan toimintaan, kertoo tuore puheenjohtaja ajatuksiaan Leader-toiminnasta.