Vuoden 2008 kylätoimijat yhdessä SataKylien puheenjohtajan kanssa. Vasemmalla Satakylät ry:n puheenjohtaja Pirjo Kotiranta, keskellä ja oikealla Vuoden 2008 kylätoimijat: Ragina Wittsberg (keskellä) ja Pirkko Ketola (oikealla).

 

Satakunnassa on Vuoden kylä valittu Satakuntaliiton toimesta vuodesta 1994 alkaen. Vuoden kylä –kilpailun ohelle maakunnallinen kylien yhteenliittymä SataKylät ry on perustanut kaksi kilpailua. Vuoro vuosittain valitaan joko Vuoden Kyläteko tai Vuoden kylätoimija.
  

Viime vuonna valittiin ensimmäisen kerran Vuoden Kyläteko. Palkinto ojennettiin Suttilan Nuorisoseuralle Huittisista heidän rakennettuaan talkoovoimin kilometrin pituisen kevyenliikenteen väylän. Tänä vuonna oli ensimmäistä kertaa vuorossa Vuoden kylätoimijan valinta. Valinta julkistettiin SataKyläåt y:n 10-vuotisjuhlilla Ahlaisissa 28.3.2009. 

 

 

-       SataKylien 10-vuotisen taipaleen kunniaksi päädyimme antamaan palkinnon kahdelle hyvin ansiokkaalle kylätoimijalle. Nämä pitkän linjan kylätoimijat ovat Ahlaisten kyläsihteeri Regina Witssberg sekä Pirkko Ketola Mannilan kylästä, Eurasta, kertoo Satakylät ry:n puheenjohtaja Pirjo Kotiranta. 

 

Ahlaisten ”kyläluudasta” toinen vuoden kylätoimija

 

Regina on ollut aktiivinen Ahlaisten kylän eteenpäin viejä. Erityisesti hän aktivoitui 90-luvun alussa nuorten asioiden puolesta ja oli yksi avainhenkilö nuorisoseuran toiminnan uudelleen aloittamisessa. Hänen aktiivisuuden ansiosta on Ahlaisiin saatu muun muassa nuorisotila, leikkikenttä, kesäteatteri ja musiikkileikkikoulutoiminta.

Regina Wittsberg on ollut aktivoimassa monta Leader-hanketta, joilla on parannettu koko kylän viihtyvyyttä ja sosiaalista tasoa. Hankkeista voitaisiin mainita leikkikenttähanke, matkailuhanke ja yrittäjien hanke. Viimeksi mainitun hankkeen aikana toteutettiin yrittäjien palveluhakemisto. Näiden hankkeiden avulla on tehty Ahlaista tunnetuksi niin kaupunginpäättäjille kuin muillekin päättäjille sekä matkailijoille. Regina toimii myös aktiivisesti kunnallispolitiikassa Porin kaupungin valtuutettuna sekä on kuulunut jo vuosia Karhuseutu ry:n hallitukseen.

 

Euralainen Vuoden kylätoimija

 

Pirkko Ketola on pitkän linjan kylätoimija, jonka ansiot niin kylien kehittäjänä kuin kylien ja asukkaiden asioista huolehtivana kuntapäättäjänäkin ovat myös Vuoden Kylätoimija –tittelin arvoiset.

 

Pirkko Ketola on Pyhäjärviseutu ry:n perustajajäsen ja aktiivinen toimija Pyhäjärviseutu ry:n hallituksen jäsenenä, omassa kylässään, harrastustoiminnassa ja monissa kunnallisissa luottamustehtävissä. Pirkko Ketola on toiminut kunnallisissa luottamustoimissa 12 vuotta, Mannilan kylätoimintayhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 1995 ja Pyhäjärviseutu ry:n hallituksen jäsenenä tai varajäsenenä jo useita vuosia.

 

Pirkko Ketola on ammatiltaan maaseutuyrittäjä päätuotantosuuntina lammastalous ja perunanviljely. Hän luonnehtii itseään osuvasti ja totuudenmukaisesti seuraavasti: ”Olen optimistinen, ennakkoluuloton, kaikkeen uuteen maltillisesti suhtautuva. Mielestäni tulen kanssaihmisten kanssa juttuun. Tuppisuuksi ei voi moittia eikä huumorikaan ole poissuljettu. Vielä on virtaa jatkaa myös kunnallispolitiikassa”.