Joutsenten reitti ry:n hallitus käsitteli kokouksessaan tiistaina 28.4. kuusi hankehakemusta. Kaikille päätettiin puoltaa rahoitus. Puolloista kolme on hanketukia ja kolme yritystukia.
 
Luoteis-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymän kehittämisyksikön Kauppapaikaksi Hämeenkyrö -hankkeen tavoitteena on lisätä hämeenkyröläisten yritysten markkinointi-, hankinta- ja tapahtumayhteistyötä. Samalla hanke tekee tunnetuksi Hämeenkyrön palveluita niin yrittäjien kuin uusien ja vanhojen asukkaiden keskuudessa. Hankkeella pyritään myös säilyttämään Hämeenkyrön työpaikkaomavaraisuus ja lisäämään yritysten kannattavuutta. Hanke toteutetaan yhteistyössä Hämeenkyrön Yrittäjät ry:n kanssa.
YHTEYSHENKILÖ: Heikki Haavisto, P. 050 584 2583
 
Kyrön kylien kehitysyhdistys ry:n esiselvityshankkeella tutkitaan mahdollisuudet puualan pienyrityskeskuksen luomiseksi ja myyntitilojen rakentamiseksi Hämeenkyröön. Hankkeessa tutustutaan alan yritysten kehittämistarpeisiin ja tähdätään omaleimaisen yhteistoimintaympäristön synnyttämiseen. Tavoitteena on myös kartoittaa puuyrityskeskukselle soveltuvat toimitilat.
YHTEYSHENKILÖ: Jouni Järvinen, P. 050 3600 209
 
Huittislaisen Metsästysseura Ilo ry:n Vuokramaat kartalle -hankkeessa siirretään seuran metsästysmaiden kartta-aineistot helposti päivitettävään digitaaliseen muotoon yhdistyksen kotisivuille. Eri metsästystarkoituksiin vuokratut maat kuten myös rauhoitetut alueet näkyvät kartalla eri väreillä. Kohderyhmänä ovat jäsenet ja yhteistyökumppanit. Nuorten ja uusien jäsenten on helpompi aloittaa metsästysharrastus, kun maa-alueet ovat helposti tarkasteltavissa internetissä. Kartta-aineistosta on myös riistan- ja metsänhoidollista hyötyä.   
YHTEYSHENKILÖ: Helena Vasamaa, 050 550 2806
 
Hämeenkyröläisen TV-Kasvo Oy:n tuotekehityshankkeella luodaan uusi televisioformaatti. TV-Kasvo Oy on vuonna 2007 perustettu yritys, joka tuottaa liikkuvaa kuvaa  yrityksille, yhteisöille ja televisiokanaville. Kehittämistuen avulla yritys pyrkii tuplaamaan kannattavuutensa.
YHTEYSHENKILÖ: Margit Kortteisto, P. 045 114 7010
 
Sastamalassa toimivan Kallialan Pesula Oy:n pienehkössä investointihankkeessa hankitaan matonpesuun soveltuva pesukone ja suurennetaan pesulan pääsulakekokoa. Investointituki tähtää uuden palvelun tuottamiseen ja kannattavuuden lisäämiseen.
YHTEYSHENKILÖ: Tuula Pettersson, P. 040 756 7264
 
Hämeenkyröläisen HA-TEX toiminimen pienessä investointihankkeessa ostetaan harjapuhdistuskone rullaportaiden puhdistukseen. Investointituen tavoitteena on uuden palvelun ja yhden uuden työpaikan synnyttäminen.
YHTEYSHENKILÖ: Harri Kivimäki, P. 045 134 9669
 
Nyt puollettujen hankkeiden yhteenlasketut kustannukset ovat 154 000 euroa, josta julkisen tuen osuus on 64 prosenttia. Joutsenten reitti ry:n vuosien 2007-2010 rahoituksesta on varattuna 74 prosenttia.