Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry on vastaanottanut vuodesta 2007 viime vuoden loppuum kaiken kaikkiaan 165 hakemusta, joista on tehty 118 myönteistä hankepäätöstä. Näistä virallisen päätöksen on saanut 78 hanketta. Julkista tukea hankkeille on myönnetty yli 2.3 miljoonaa euroa. Yksityinen raha huomioon ottaen hankkeiden kustannusarvio on yli 4.3 miljoonaa euroa.

 
Vuonna 2009 elo-joulukuussa hyväksytyt hankkeet
 
LPKKY / Automaation edistäminen mikroyrityksissä
Hankkeen kohderyhmänä ovat Kihniö, Parkano, Ikaalinen, Karvia, Kankaanpää ja Jämijärvi -alueen mikroyritykset (puu, metalli, muovi) joilla on halua kehittää automaatiota ja robotiikkaa tai jotka pystyvät toimimaan asiantuntijaverkostossa. Elinkeinoaan monipuolistavat maaseutuyritykset hyötyvät, koska seudullinen yhteistyö paranee. Lisäksi välillisesti hyötyvät koulutusorganisaatiot, jotka saavat tietoa koulutuksen kehittämistarpeista.
 
MHY Kihniö-Parkano / Silvanetti -metsät nettiin
Hankkeen kohderyhmiä ovat metsänomistajat ja nuoret tulevat metsänomistajat. Tavoitteena on lisätä metsänomistajien tietoisuutta omien metsien mahdollisuuksista mahdollistamalla heille metsiensä tarkastelu nykyaikaisesti netistä.
 
Parkanon seudun automuseon perustaminen
Parkanon Seudun Mobilistit perustavat automuseon Parkanoon. Vanha vuokrakiinteistö siistitään ja kunnostetaan museokäyttöön sekä perustetaan automuseon kokoelma. Yhdistykselle tehdään toimintatilat samoihin tiloihin.
 
Kelahovin peruskorjaus
Hankkeen tarkoitus on kunnostaa 1990-luvulla rakennettu tanssilava ja uusia sähköistys. Korjaustöiden jälkeen Kelahovi palvelee entistä paremmin myös yksityisten juhlapaikkana.
 
Kiikoisten kunta / Bioenergialiiketoiminnan kehittämishanke
Hankkeella toteutetaan esiselvitys Kiikoisten kunnan sekä lähialueiden yrittäjien, yrittäjiksi aikovien sekä metsänomistajien potentiaalista toimia bioenergia-alan yrittäjinä. Esiselvityksen tavoitteena on tunnistaa yrittäjiä tai yrityksiä, joilla on halukkuutta käynnistää kehittämistoimenpiteitä bioenergian liiketoiminta-alueella.
 
Parkanon erämiehet / Metsästysseuran toimintakeskuksen kunnostus
Metsästysseuran toimintakeskuksen päärakennuksen kunnostus, saunan katon uusinta sekä tien parantaminen. Toimintakeskus on metsästysseuran jäsenistön käytössä sekä sitä vuokrataan myös ulkopuolisille.
 
Honkajoen Karvianjoki kuntoon -esiselvityshanke
Tavoitteena on selvittää Honkajoen kunnan alueella mahdollisuudet ja laatia suunnitelmat Karvianjoen jokiuoman ja rantojen kunnostamiseksi ja puuaineksen hyödyntämiseksi bioenergiana sekä selvittää intressitahojen kiinnostusta vastaavaan toimintaan laajemmaltikin.
 
PS-Varuskuntoon
Varuskuntoon - koulutuksen tavoitteena on kehittää varusmiespalvelukseen astuvien nuorten fyysistä kuntoa ja osaltaan edesauttaa varusmiespalveluksen onnistumista. Koulutuksen avulla lisätään mielekkäällä tavalla tietoa ihmisen hyvinvoinnista, kuten fyysisen kunnon kehittämisen osa-alueilta, ruokailutottumuksista ja sosiaalisesta kanssakäymisestä. Hankkeen tarkoituksena on valmistella ja markkinoida Varuskuntoon koulutusta ja tehdä laadullinen tutkimus koulutuksesta.
 
Tykköön aitta-alueen kehittämishanke Tykköön talo
Hankkeen tavoitteena on kylän identiteetin säilyttäminen kehittämällä aitta-alueesta kylälle ympärivuotinen kokoontumispaikka rakentamalla aitta-alueelle kylätalo, jossa voidaan järjestää pieniä juhlatilaisuuksia ja majoittaa pieniä ryhmiä.
 
Ylä-Satakunnan musiikkiopisto
Estraditaide-hankkeeseen liittyen valmistetaan siirrettäviä lavarakenteita.
 
Isonevan ja Huidankeitaan palvelurakenteiden kunnostushanke
Hanke käsittää Pomarkun Isonevan ja Honkajoen Huidankeitaan soidensuojelualueilla olevien pitkospuureittien, lintutornien ja opasteiden kunnostamisen.
 
Lisäksi yritystukea myönnettiin suunnitteluyrityksen investointeihin, insinööritoimiston investointeihin, mökkitalkkaritoiminnan tehostamiseen, mainostoimiston toiminnan laajentamiseen, erikoismaalarin toimitilan kunnostukseen, koti- ja juhlapalvelutoiminnan investointeihin, luontomatkailutoiminnan kehittämiseen sekä laaturuoan tuottajien ja kuluttajien kohtaamis- ja markkinointikanavan kehittämiseen.