Ahlaisissa tuomaristo pääsi kirkkoveneen kyytiin.

Voittajakylässä, Porin Ahlaisissa, kylän yhteishengessä ja yhdessä tekemisessä on tapahtunut huima nousu kymmenen vuoden sisällä. Ahlaisissa on rakennettu päämäärätietoisesti yhteistyötä kaupungin kanssa. Lisäksi kylällä on valtavasti tapahtumia ja paljon toimintaa eri-ikäisille. Kylällä on toimivat palvelut ja kesäasukkaat on otettu huomioon. Kylässä on panostettu maisemanhoitoon ja suunnitteluun sekä toteutettu lukuisa joukko erilaisia hankkeita.
Kilpailu oli hyvin tasaväkinen. Päätöstä jouduttiin puntaroimaan tarkkaan ja pohtimaan kunkin kylän erityispiirteitä. Kylät ovat keskenään hyvin erilaisia. Jotta kyliä kohdeltaisiin tasapuolisesti, tuomaristo ei voinut tarkastella kyliä yksinkertaisesti samoilla mittareilla, vaan tuomariston piti huomioida kylien vahvuudet jokaisen kohdalla erikseen.
-          Maakuntakyläkilpailun tiimoilta oli mielenkiintoista kiertää hyvin erilaisia kyliä eri puolilla Satakuntaa. Oli hienoa päästä tutustumaan kyliin ja niiden toimintaan. Voittajakylästä paistoi positiivisuus, hyvä yhteishenki sekä ilo ja ylpeys omasta asuinpaikasta, kertoo tuomariston puheenjohtaja Susanna Ruponen.
Tuomaristoon kuuluivat Susanna Ruponen ja Viveka Lanne Satakuntaliitosta, Matti Rehula ja Sanna Paala SataKylät ry:stä sekä viime vuoden voittajakylän edustaja, Maire Rintala Kiikoisten Jaarasta. Voittajakylä Ahlainen palkitaan 3400 eurolla maakunnallisilla kyläpäivillä Jaarassa 14.elokuuta.

 

Vuoden maakuntakylä valittiin Satakunnassa 16. kerran. Tänä vuonna raati kiersi yhden päivän aikana viisi kylää eri puolilta Satakuntaa. Kylät olivat Kukonharja Huittisissa, Kauvatsa Kokemäellä, Tykköö Jämijärvellä, Alahonkajoki Kankaanpäässä ja Ahlainen Porissa.