Säkylään Huvila Haapsaareen kokoontui keväisenä keskiviikon iltana 20 yrittäjää, jotka ovat mukana Pyhäjärviseudun Talousvalmentaja-hankkeessa.

Illan pääpuhuja, vuorineuvos Simo Palokangas on toiminut Osuuskunta Munakunnassa toimitusjohtajana 1979-1987, joten Haapsaari oli hänelle ennestään jo aivan tuttu paikka - tilat vain on täydellisesti vastikään  uusittu  nykyisen yrittäjän Timo Mäntyrannan aikana.

Palokangas rohkaisi ottamaan yritysten hallituksiin mukaan myös ulkopuolisia henkilöitä. He ovat yleensä lojaaleja ja sitoutuneita. Toimintaan saadaan samalla ulkopuolisia silmiä ja korvia. Aito kiinnostus samoihin asioihin tuo myös uusia ajatuksia. Erilaisuus on rikkautta! Hallituksen kokoonpanoon Palokankaalla oli selvä kanta: hallituksen jäsenet pitää valita nimenomaan
pätevyyden perusteella. Suuri hallitus ei toimi aina riittävän tehokkaasti.

Toimitusjohtaja saattaa olla yrityksessä vuosikausia aivan väärässä tehtävässä. Toiminta voi olla kovin tehotonta, ylimiehitettyä ja tappiollista. Yrityksen hallituksen on toimittava rohkeasti ja ajoissa toimitusjohtajan suhteen, mikäli asiat eivät toimi.

Sukupolvenvaihdos tulee aikanaan eteen. Pioneeri itse osaa ja tietää kaiken alastaan. Seuraava sukupolvi ei kuitenkaan ole aina yhtä sitoutunut. Yrittäjän onkin totuttava johtamaan yritystään muiden ihmisten avulla. Omistajan ei tarvitse olla itse toimitusjohtajana vaan hän voi toimia esimerkiksi hallituksen puheenjohtajana. Perheyritykset ovat Palokankaan mukaan
äärimmäisen tehokkaita hyvin toimiessaan, koska hallintorakenteet ovat kevyitä ja tiedonkulku hyvää. Perheyrityksessäkin on helppo käyttää ulkopuolisia hallituksen jäseniä.

Saneeraus saattaa vaatia rajuja toimenpiteitä kassavirran ja tuloksen vuoksi. On kuitenkin parempi pelastaa se, mitä pelastettavissa vielä on, kuin antaa kaiken mennä nurin ja kaikkien menettää työpaikkansa. Joskus lähes koko hallinto voidaan joutua irtisanomaan. Ulkopuolisia konsultteja voidaan käyttää haastattelemaan vanhaa johtoa ja hallitusta sekä ehdottamaan
uusia kokoonpanoja. Saneeraukset on saatava nopeasti alta pois, jotta päästään kehittämään uutta.

Johtajille on tärkeää kyky käsitellä ja ymmärtää erilaisia ihmisiä. Sopivien kurssien avulla ihmiset oppivat ymmärtämään toistensa erilaisia tarpeita, varsinkin paineessa. Osapuolet voivat alkaa toteuttaa sopivasti toistensa toiveita. Samalla ihmisistä oppii tunnistamaan esim. myötäeläjien, käynnistäjien, haaveilijoiden ja työnarkomaanien piirteitä ja johtamaan heitä sitten aikaisempaa paremmin.

Talousvalmentaja-hanke
http://talousvalmentaja.hankeneuvos.fi

-       Leader -rahoitus Pyhäjärviseutu ry:ltä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta
-       Euran, Kiukaisten, Köyliön ja Säkylän yrittäjäyhdistysten yhteishanke
-       Tavoitteena parantaa Pyhäjärviseudun yrittäjien taloustietoutta ja lisätä yrittäjien ja yrittäjäyhdistysten yhteistyötä
-       Koulutuksissa ja pienryhmien käytännön harjoituksissa opitaan hyödyntämään omia tilinpäätösasiakirjoja talouden suunnittelussa ja seurannassa sekä soveltamaan tilinpäätösasiakirjoista johdettuja talouden tunnuslukuja käytäntöön
-       Koulutuksiin voivat osallistua kaikki yrittäjät pientä osallistumismaksua vastaan
-       Mukaan oman yrittäjäyhdistyksen puheenjohtajan tai hankevetäjän kautta
-       Luentotyyppisiin koulutuksiin voi osallistua ilman hankkeeseen ilmoittautumista


 lisätietoja: hankevetäjä Auli Lepistö, puh. 050 531 5093